Tänä aamuna aikaisin käytiin vuoden viimeisissä treeneissä. Ihan kaikkea ei saatu tehtyä mitä alun perin suunniteltiin sillä meidän vuoron jälkeen alkoi valmennus ja koirat häiriintyivät ihan kohatalaisesti paikalle saapuneista ihmisistä ja koirista. Tehtiin sitten mini treeni ja lopetettiin vähän ennakkoon.

Poju ei edelleenkään ole kiinnostunut hypyistä, kieltää niitä ja muutenkin sikailee. Putket ja kontaktit menee mukavasti, jopa kontaktin ali menevät putket sujuu, ei tunge kontaktille (juurikaan) ilman lupaa.

Ilmoittauduin Varps:n hyppytekniikka kurssille kuunteluoppilaaksi. Toivottavasti kurssi toteutuu ja pääsen viimeinkin opiskelemaan hyppyjen opettamista. Pojulle tekniikasta voi olla hyötyä (tai sitten ei, varsinainen ongelmahan on olkanivel) ja aika varmasti tietoa tulee käytetyksi Clintanin hyväksi sekä aikanaan Nellan opetukseen kunhan siihen vaiheeseen päästään.

Team Häslä & Sählä toivottaa kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Onnea ja Menestystä Vuodelle 2011.

Petteri punakuonon säveliin päätämme kuluvan vuoden....