Aika rientää ja tekemistä on riittänyt, mutta päivitetäänpä välillä hurttien kuulumiset.

Sinttu löysi uuden kiinnostuksen kohteen: siankorvat. En ole niitä ostellut moneen vuoteen enkä edes muistanut, että mummeli ei niitä juurikaan syö. Ei se kovin paljon niitä nytkään syö, se pelkää kaikkea mikä rapsahtelee ja poksahtelee syödessä. Suurimman huvinsa se saa kyttäämällä ja ahdistelemalla Pojun syömistä, tai silloin harvoin kun itse syö, tekemällä sen Pojun makuupaikalla. Välillä olen jo miettinyt pitäisikö laittaa koko eväs karanteeniin toistaiseksi...

Maaliskuussa käytiin oksentelun takia lääkärissä ja mummeli sai oksennuksenestolääkityksen sekä happosalpaajat viikoksi. Vatsa ja rintakehä kuvattiin eikä kasvaimia (onneksi) löytynyt. Sydän sensijaan on minun puolikkaan nyrkin kokoinen, eli melkoisen suuri. Pientä oksentelua sillä on edelleen, eli selvästikkin gastriitti vaivaa vielä. Myös sydän on mennyt huonommaksi, enää ei jaksa leikkiä ennen kuin aamulääkkeet alkaa vaikuttaa ja sittenkin vain pari minuuttia. Viime syksynä saatu lääkitys hidasti siis sairautta talven verran. Ollaan nyt siinä kohtaa, että joudutaan tekemään päätöksiä mummelin maanpäälisen vaelluksen kestosta.

Pojuhan ei ole ollut päivääkään elämässään ainoa koira vaan siirtynyt kennelistä tähän "laumaan". Yksin se on ollut muutaman kerran kun Sinttu on käynyt kaverikoira käynnillä. Poju lopettaa helposti syömisen. Se siis tarvitsee kunnolla aikaa ja tukea kun siitä väkisinkin tulee pian ainoa koira.

Eletään ja edetään päivä kerralaan...